Katsoin itseäni vessan peilistä: punaisia, tyhjyyteen tuijottavia silmiä ympäröi turvonnut ja sänkinen, epätoivoisen miehen naamataulu. Jostain syvältä saattoi vielä tarkasti katsomalla nähdä rippeet aiemmasta komeudesta, joka oli kadonnut jonnekin lannistumisen ja alkoholismin taakse. Mutta jotain oli myös aiempaan nähden muuttunutkin: jostain sameiden silmien sumujen takaa kajasti heikko loiste, joka vahvistui hetki hetkeltä. Puristin käteni nyrkkiin ja vannoin itselleni, että olisin paikalla käskettynä ajankohtana. Nämä roistot eivät selkeästi tienneet kenen kanssa olivat joutuneet tekemisiin.
Nousin kadun varteen pysähtyneeseen taksiin. Tiesin näyttäväni hirveältä ja hätkähdyksestä päätellen kuski päätyi täysin samaan johtopäätökseen. "Keskuspuistoon" urahdin, "ja nappi lautaan!" Näin taustapeilistä kuskin säikähtäneet silmät kun hän mutisi "Hyvä on, sir!" ja laittoi vaihteen rutisten päälle.
Kello oli vasta kymmenen hujakoilla, mutta minulla oli tunne, että olisi hyvä käydä tarkistamassa paikat hyvissä ajoin ennen lapussa lukenutta ajankohtaa. Aikainen lintu madon nappaa, niinkuin ne sanovat. Katselin näitä miettiessäni taxin ikkunasta ulos. Kaupunki, jota joskus rakastin niin paljon, että olin pyhittänyt elämäni turvaamiselleen, lipui synkkänä ja kolkkona silmieni ohi, enkä voinut olla tuntematta pientä pistoa sydämmessäni tajutessani, että ehkä osa sen nykyisestä alennustilasta oli osaltaan minunkin vikaani, olinhan lopettanut hyvin alkaneen urani kuin seinään.
Käänsin katseeni pois ja suljin silmäni. Liikaa kipeitä muistoja, liian katkeraa aikaa niiden ja tulehtuneen sieluni välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti