Puiston vihreys nousseen auringon valossa sattui hämärään tottuneisiin silmiini. Maksoin matkani ja poistuin nopeasti puiston viertä kulkevalle kävelytielle. Jokin oli hullusti, vaistosin sen heti. Kukaan muu puiston lukuisista kävijöistä ei vaikuttanut jakavan tätä aistimusta, joten ohitin asian olankohautuksella ja suuntasin askeleeni kohti puiston keskellä sijaitsevaa muistomerkkiä.
Saavuttuani muistomerkille outo mielessäni vellonut tunne oli kasvanut entisestään ja nyt minun kaikki soluni huusivat yhteen ääneen jonkin todellakin olevan hullusti. Ja silloin minä sen huomasin. Silmänurkassani näkyi täsmälleen samanlainen paperinpala, jonka olin aiemmin aamulla repäissyt oman keittiöni seinästä irti.
Astelin epävakain askelin paperinpalan luo, joka oli kiinnitetty sinitarralla muistomerkin alustaan. Luin, tälläkin kerralla punaisella kirjoitetun viestin, joka meni näin:
"OLET AJOISSA, MR. SPECTOR. EHKÄPÄ JOPA LIIAN AJOISSA.
PS. EN PIDÄ SIITÄ ETTÄ IHMISET OVAT LIIAN AJOISSA HAHAHA..."
Olin ällikällä lyöty luettuani kummallisen viestin mutta en ehtinyt miettimään sitä pitkään ennen kuin tunsin kuinka jotain jysähti takaraivooni ja maailma silmissäni ensin sumeni ja lopulta musteni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti